Kuka?

kuva: Veera Tapanainen

Olen Janne Salmenkangas (1984-), tamperelainen säveltäjä. Toimin tällä hetkellä myös Harjun seurakunnan kanttorina ja opiskelen TAMK Musiikilla laulupedagogiikkaa Petri Antikaisen johdolla.

Aiempaan koulutukseeni kuuluu Jyväskylän yliopiston musiikkikasvatuksen opinnot (FM, 2010), kirkkomusiikin opinnot Sibelius-Akatemian Kuopion osastolla (MuM, 2012) sekä sävellyksen opinnot TAMK Musiikilla (Muusikko AMK, 2020). Tämän kaiken ohella olen jatkuvasti toiminut musiikin harrastajana esimerkiksi monissa hienoissa kuoroissa, joista Musica-kuorosta sain johtajaltaan Pekka Kostiaiselta hehkuvan kipinän säveltämiseen. Hän on myös opettanut minulle säveltämistä. Sen jälkeen opettajinani ovat olleet Adam Vilagi, Jouni Kaipainen ja Paavo Korpijaakko.


Rakastan ihmisääntä instrumenttina – siksi kai valtaosa säveltämästäni musiikista on lauluäänelle tai kuorolle sävellettyä. Haaveenani on päästä kokeilemaan mahdollisimman monia eri tapoja säveltää. Tartuin härkää sarvista ja sävelsin pitkän oratorion. Seuraavaksi olisi ihanaa säveltää ooppera! Se on haaveeni.

Olen ollut Suomen säveltäjät ry:n jäsenenä vuodesta 2021 alkaen ja Kirkkomusiikin säveltäjät ry:n hallituksen jäsen vuodesta 2020 alkaen.